BLOGI
KEIKAT
BÄNDI
VIERASKIRJA
                     
                      MENNEISYYDEN VANKIEN MAALLINEN VAELLUS

    Menneisyyden vangit on värikäs taiteilijaseurue, joka laadusta tinkimättä
    ja hikeä säästämättä haluaa saada yleisön bailaamaan.

    - Meillä poppareilla on  nastaa lavalla ja toivomme tunnelman välittyvän
    yleisöön. Ottaen huomioon millaisiksi yhteislaulu tilaisuuksiksi  keikat
    ovat menneet, olemme  onnistuneetkin, iloitsee Virve.


    TAHDON !

    Kaikki alkoi siitä kun Virve ja Freeman tapasivat sattumalta. Silloin
    vuosikymmenen radiohommissa heiluneella toimittaja Leo Frimanilla
    välähti: - Aikalaistaiteilija, jolla rokkihammasta kolottaa! Kysymykseen -
    Tahdotko bändiin? - Virve vastasi epäröimättä: - Tahdon!
    - Silloin elettiin vuoden -91 kevättä ja olin jo pitkään miettinyt miten
    päästä takaisin työelämään mukaan. Lapsetkin olivat jo sen verran isoja,
    etteivät hekään enää minua hellan ääressä pitäneet, kertoo Virve Rosti.
    Olihan Virve ollut mukana musiikkielämässä pitkin  80-lukuakin,
    esimerkiksi Eurovision laulukilpailussa. "Sata salamaa" iski Brysselissä
    vuonna -87.


    "MENKKARIT" ALKAA         
                   
    - Ajatus Menneisyyden Vangeista tuntui hyvältä. Samaan orkesteriin
    kerättiin samankaltaisen hitti- ja kultalevymenneisyyden omaavia
    taiteilijoita.
    Menneisyydestä: Vuoden -75 tulokas oli ilman muuta Virve "Vicky" Rosti
    kappaleellaan "Kun Chicago Kuoli". Tuota vuoden hittiä seurasi Danny-
    show ja liuta uusia hittejä: "Tuolta saapuu Charlie Brown", "Näinkö Meille
    Aina Täällä Käy", "Menolippu" jne.

    Ja milloin eivät Vickyn biisit keikkuneet listojen kärjessä, siellä oli joku
    Freemanin kappale. Kesän -76 ylivoimainen listahitti oli "Ajetaan
    Tandemilla".
    - Keikoilla oli aluksi outoa, että tämän päivän kaksikymppiset lauloivat
    tandemia yhteislauluna. Mistä ne tiesivät sanat? Mutta toki suuri osa
    Menneisyyden Vankien muustakin ohjelmistosta, on sen ajan
    lastenlauluja. Vanhemmat ovat niitä pakkosyöttäneet
    puolustuskyvyttömille lapsilleen kuplavolkkarinsa autostereoista, nauraa
    Freeman viiksiinsä. Muita 70-luvun Freeman hittejä oli Hectorin
    sanoittama, herkkä "Kaksi Lensi Yli Käenpesän" sekä poppibiisit
    "Osuuskaupan Jane", "Kaikuluotain" ja "Mopetilla maailmalle".


    JA SOITTOTAIDOSTA VASTAA  

    ...orkesterissa  kitaravirtuoosi Raimo Hillilä, oikein Pop-ja
    jazzkonservatorion käynyt mies. Raimo ei turhia lörpöttele, hän antaa
    kitaransa puhua. Joka kerran on  kuullut ja nähnyt Ramin kitarasoolon, ei
    voi koskaan sitä unohtaa.

    Basson varressa on tanakasti ja hymyssä suin Hanski Rantala,
    teinipoppari Lahdesta, jolla on myös mäkihyppääjä- ja Istanbulin
    shakkimestari-menneisyys. Jos Hanski ei iloisesti pogoile lavalla keikan
    aikana, hän on pyörtynyt (näinkin kävi kerran). Hanski vastaa
    Menkkareiden keikkamyynnistä, joten hänen toinen lempisoittimensa on
    kännykkä.

    Toiseksi uusin tulokas, suurella siirtosummalla,  on Jussi Aaltonen.
    Hänen pääasiallinen tehtävänsä on tunnelman ylläpito keikkabussissa,
    ja voi pojat, kaikkea on nähty. Mutta ei siitä sen enempää…

    Juppe on kosketinvelho ja haitarijazzari, ja hän myös laulaa tarvittaessa -
    joskus muulloinkin.

    Ja bändin juniori, ainakin virkaiältään, on Kuja Salmi.  Tämä korkealta
    laulava rumpali on hänkin lahdesta ja luonnehtii itseään näin:”
    Horoskoopiltani olen kauris, mutten luonteestani osaa sen kummemmin
    sanoa, kuin että olen semmoinen leppoisa peikko.  Niin olen myös tässä
    bändissä kuullut itsestäni sanottavan.