MENNEISYYDEN
VANGIT

Menneisyyden vangit on värikäs taiteilijaseurue, joka laadusta tinkimättä ja hikeä säästämättä haluaa saada yleisön bailaamaan.
-Meillä poppareilla on  nastaa lavalla ja toivomme tunnelman välittyvän yleisöön. Ottaen huomioon millaisiksi yhteislaulu tilaisuuksiksi  keikat ovat menneet, olemme  onnistuneetkin, iloitsee Virve.
TAHDON !
Kaikki alkoi siitä kun Virve ja Freeman tapasivat sattumalta. Silloin vuosikymmenen radiohommissa heiluneella toimittaja Leo Frimanilla välähti: - Aikalaistaiteilija, jolla rokkihammasta kolottaa! Kysymykseen - Tahdotko bändiin?- Virve vastasi epäröimättä: - Tahdon!-.
-Silloin elettiin vuoden -91 kevättä ja olin jo pitkään miettinyt miten päästä takaisin työelämään mukaan. Lapsetkin olivat jo sen verran isoja, etteivät hekään enää minua hellan ääressä pitäneet, kertoo Virve Rosti.
Olihan Virve ollut mukana musiikkielämässä pitkin  80-lukuakin, esimerkiksi Eurovision laulukilpailussa. "Sata salamaa" iski Brysselissä vuonna -87.
"
MENKKARIT" ALKAA
-Ajatus Menneisyyden Vangeista,  tuntui hyvältä. Samaan orkesteriin kerättiin samankaltaisen hitti-ja kultalevymenneisyyden omaavia taiteilijoita.
Menneisyydestä: Vuoden -75 tulokas oli ilman muuta Virve "Vicky" Rosti kappaleellaan "Kun Chicago Kuoli". Tuota vuoden hittiä seurasi Danny-show ja liuta uusia hittejä :"Täältä Tulee Charlie Brown", "Näinkö Meille Aina Täällä Käy", "Menolippu" jne.
Ja milloin eivät Vickyn biisit keikkuneet listojen kärjessä, siellä oli joku Freemanin kappale. Kesän -76 ylivoimainen listahitti oli "Ajetaan Tandemilla".
-Keikoilla oli aluksi outoa, että tämän päivän kaksikymppiset lauloivat tandemia yhteislauluna. Mistä ne tiesivät sanat? Mutta toki suuri osa Menneisyyden Vankien muustakin ohjelmistosta, on sen ajan lastenlauluja. Vanhemmat ovat niitä pakkosyöttäneet puolustuskyvyttömille lapsilleen kuplavolkkarinsa autostereoista, nauraa Freeman viiksiinsä. Muita 70-luvun Freeman hittejä oli Hectorin sanoittama, herkkä "Kaksi Lensi Yli Käenpesän" sekä poppibiisi "Osuuskaupan Jane".
PÄIVÄ KAHDEN IHMISEN
Menneisyyden Vankien rumpujen takana istuu
Kari "Kuivis" Kuivalainen. Toki tämä vaalea viikinki myös esittää omia laulujaan ja pääsee lavan reunalle niitä vahvasti tulkitsemaan. Karin julkisin haaste tähän mennessä on vuoden -86 Euroviisut Bergenissä, Norjassa. Edustuskappale oli Karin oma "Päivä Kahden Ihmisen".
-Kari tunnetaankin muusikkopiireissä laulutaitojensa lisäksi myös lauluntekijänä. Esimerkiksi Riki Sorsan suosituin kappale "Haaveissa Vainko Oot Mun" on Kuivalaisen kynästä, antaa Freeman kollegalle tunnustusta.
Ja vielä. Varsinaisesta soittotaidosta orkesterissa vastaa kitaravirtuoosi
Raimo Hillilä. Hän on hiljainen mies, joka antaa kitaransa puhua. Cool!
Basson varressa on tanakasti ja hymyssä suin
Hannu Rantala, teinipoppari Lahdesta, jolla on myös mäkihyppääjä- ja Istanbulin shakkimestari-menneisyys.
Uusin tulokas, suurella siirtosummalla, on kosketinvirtuoosi ja haitarijazzari 
Jussi Aaltonen.