Bändi
MENNEISYYDEN VANKIEN MAALLINEN VAELLUS
Menneisyyden vangit on värikäs taiteilijaseurue, joka laadusta tinkimättä ja hikeä säästämättä haluaa saada yleisön bailaamaan.
- Meillä poppareilla on nastaa lavalla ja toivomme tunnelman välittyvän yleisöön. Ottaen huomioon millaisiksi yhteislaulu tilaisuuksiksi keikat ovat menneet, olemme onnistuneetkin, iloitsee Virve.
TAHDON !
Kaikki alkoi siitä kun Virve ja Freeman tapasivat sattumalta. Silloin vuosikymmenen radiohommissa heiluneella toimittaja Leo Frimanilla välähti: - Aikalaistaiteilija, jolla rokkihammasta kolottaa! Kysymykseen - Tahdotko bändiin? - Virve vastasi epäröimättä: - Tahdon! - Silloin elettiin vuoden -91 kevättä ja olin jo pitkään miettinyt miten päästä takaisin työelämään mukaan. Lapsetkin olivat jo sen verran isoja, etteivät hekään enää minua hellan ääressä pitäneet, kertoo Virve Rosti. Olihan Virve ollut mukana musiikkielämässä pitkin 80-lukuakin, esimerkiksi Eurovision laulukilpailussa. "Sata salamaa" iski Brysselissä vuonna -87.MENKKARIT” ALKAA
- Ajatus Menneisyyden Vangeista tuntui hyvältä. Samaan orkesteriin kerättiin samankaltaisen hitti- ja kultalevymenneisyyden omaavia taiteilijoita. Menneisyydestä: Vuoden -75 tulokas oli ilman muuta Virve "Vicky" Rosti kappaleellaan "Kun Chicago Kuoli". Tuota vuoden hittiä seurasi Danny- show ja liuta uusia hittejä: "Tuolta saapuu Charlie Brown", "Näinkö Meille Aina Täällä Käy", "Menolippu" jne. Ja milloin eivät Vickyn biisit keikkuneet listojen kärjessä, siellä oli joku Freemanin kappale. Kesän -76 ylivoimainen listahitti oli "Ajetaan Tandemilla". - Keikoilla oli aluksi outoa, että tämän päivän kaksikymppiset lauloivat tandemia yhteislauluna. Mistä ne tiesivät sanat? Mutta toki suuri osa Menneisyyden Vankien muustakin ohjelmistosta, on sen ajan lastenlauluja. Vanhemmat ovat niitä pakkosyöttäneet puolustuskyvyttömille lapsilleen kuplavolkkarinsa autostereoista, nauraa Freeman viiksiinsä. Muita 70-luvun Freeman hittejä oli Hectorin sanoittama, herkkä "Kaksi Lensi Yli Käenpesän" sekä poppibiisit "Osuuskaupan Jane", "Kaikuluotain" ja "Mopetilla maailmalle".JA SOITTOTAIDOSTA VASTAA
...orkesterissa kitaravirtuoosi Raimo Hillilä, oikein Pop-ja jazzkonservatorion käynyt mies. Raimo ei turhia lörpöttele, hän antaa kitaransa puhua. Joka kerran on kuullut ja nähnyt Ramin kitarasoolon, ei voi koskaan sitä unohtaa.Basson varressa on tanakasti ja hymyssä suin Hanski Rantala, teinipoppari Lahdesta, jolla on myös mäkihyppääjä- ja Istanbulin shakkimestari -menneisyys. Jos Hanski ei iloisesti pogoile lavalla keikan aikana, hän on pyörtynyt (näinkin kävi kerran). Hanski vastaa Menkkareiden keikkamyynnistä, joten hänen toinen lempisoittimensa on kännykkä.
Toiseksi uusin tulokas, suurella siirtosummalla, on Jussi Aaltonen. Hänen pääasiallinen tehtävänsä on tunnelman ylläpito keikkabussissa, ja voi pojat, kaikkea on nähty. Mutta ei siitä sen enempää.
Juppe on kosketinvelho ja haitarijazzari, ja hän myös laulaa tarvittaessa - joskus muulloinkin.
Ja bändin juniori, ainakin virkaiältään, on Kuja Salmi. Tämä korkealta laulava rumpali on myös Lahdesta ja luonnehtii itseään näin:" Horoskoopiltani olen kauris, mutten luonteestani osaa sen kummemmin sanoa, kuin että olen semmoinen leppoisa peikko. Niin olen myös tässä bändissä kuullut itsestäni sanottavan."